Vastuullista, kotimaista liiketoimintaa

Konserni julkaisee ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa. Se kertoo jokapäiväisestä työstämme yhteisten asioiden hoidossa niin taloudellisen, sosiaalisen kuin ympäristövastuun näkökulmasta. Toimintatapanamme on ajatella tulevaisuutta ja ottaa vastuu nykyhetkestä. Huolehdimme vastuullisuudesta kokonaisuudessaan, niin omassa toiminnassamme kuin asiakkaille tuottamissamme paino- ja lehtituotteissa.

Ostopäätöksillä on valtava vastuullisuusmerkitys kansantalouteen ja koko maan hyvinvointiin, siksi kotimaisuus on meille tärkeä arvotekijä. Konsernin kaikilla painotoimialan palveluilla on käytössään vuoden 2019 alusta alkaen Avainlippu-tunnus, josta tunnistaa kotimaassa valmistetun tuotteen. Kun palveluja ostetaan kotimaiselta toimijalta – ostetaan samalla työtä Suomeen.

Vastuullisuusraportti 2019